
Paikkatietoikkuna.fi: Rovaniemen ja Ylitornion valtaustilanne
YLE: Suomen valtauskartta selitteineen helmikuu 2013
ProKaivos, Kaivosseminaari Kolilla 15.-17.6.2011: Ylitornion Rompaksen kulta-uraaniesiintymä - exploration manager Erkki Vanhanen / Mawson Resources Ltd
Mawson: Mawsonin tiedonanto huippukultalöydöksestä Rompaksen alueella, mukana myös korkeita uraanipitoisuuksia
Kanadalaisella Mawson-yhtiöllä on Rovaniemen, Ylitornion ja Tervolan alueille on laajat varaus- ja valtaushakemukset. Valtaushakemukset Rumavuoman ja Romppaanvuoman alueista teki alun perin Areva Resources Finland Oy, mutta yhtiökauppojen myötä alueet siirtyivät Mawson Energi AB:lle keväällä 2010. Areva on kuitenkin edelleen hankkeissa mukana Mawsonin osakkaana omistusosuuden ollessa 11%. Mawson on valtausoikeudet Rompaksen alueelle.
Kartan keskellä olevat laajat yhtenäiset alueet ovat Mawsonin valtaushakemusalueita (punainen ruudutus) ja valtausvarauksia (sinisellä rajatut). Mawsonille jo myönnetty uraanivaltaus Tervolassa, Kätkävaaran pohjoispuolella on merkitty punaisella ympyrällä. Kätkävaaran pohjoispuolelle. Suojelualueet on merkitty karttaan vihreällä ja Natura 2000 -alueet oranssilla. Mawsonin varaus- ja valtaushakemusalueet sijoittuvat siis useille eri suojelualueille. (Kuvalähde: työ- ja elinkeinoministeriön karttapalvelu) - Suurenna kuvaa klikkaamalla
Ensimmäinen valtaushakemus tehtiin Rumavuomalle, joka sijaitsee Rovaniemen ja Ylitornion rajalla lähelle Mellajärveä. Ministeriö ei ole vielä antanut päätöstä valtaushakemukseen. Valtaukseen haettu alue on 13 neliökilometrin laajuinen ja lähes kokonaan Mustiaapa-Kaattasjärven soidensuojelualueella, joka kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Alue on poronhoito-, metsästys- ja marjastusaluetta ja yhteydessä Kemi- ja Tornionjoen vesistöihin.
Rumavuoma sai pian jatkeita, kun Romppaanvuomasta, Karsikkovaarasta ja Kaunismaasta tehtiin valtaushakemukset. Yhtenäinen valtaushakemukseen haettu alue kasvoi samalla yli 100 neliökilometrin suuruiseksi. Yhtiö kertoo löytäneensä sieltä uraanin lisäksi myös kultaa, kuparia ja hopeaa. Uraanipitoisuudet ovat yksittäisissä kivinäytteissä olleet alueella huippuluokkaa, jopa 43,6 %. Taloudellisesti käyttökelpoisen uraaniesiintymän keskipitoisuutena pidetään 0,1 % uraanipitoisuutta. Tukesin antama valtauspäätös
Valtaushakemusten lisäksi Mawsonilla on uusia valtausvarauksia laajoilla alueilla Rovaniemellä, Ylitorniolla ja Tervolassa. Pohjoisin alue, Ristijärvi (kaivnro 2010045), sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Rovaniemen kaupunkialueelta. Rompaksen tiedotteita englanniksi.
17.10.2011 CamFin Oy teki varausilmoituksen Rovaniemen etelä-/itäpuolelle. Alue ulottuu Ounasvaaran laidalta ja Niskanperältä Kivitaipaleen kylän lähelle, Jokelaan ja Kemijokivartta Vanttauskoskelle saakka. Yhtiö ilmoittaa etsivänsä alueilta kultaa ja uraania. Varausoikeus päättyi kesäkuussa 2012 ilman yhtiön toimenpiteitä.Tukesin varauspäätös